MM-finaalin uusinta illalla – Saksan ryhmä uusiutunut kesän jälkeen

© Kuva: Getty Images

MM-finaalissa kohdanneet Saksa ja Argentiina iskevät yhteen jälleen.

Keskiviikkona ohjelmassa on ystävyysottelu Saksan Düsseldorfissa, joka lyötiin lukkoon jo kauan ennen koko MM-turnausta – melkoinen sattuma siis!

Joukkueista varsinkin maailmanmestarin Saksan ryhmä näyttää erilaiselta kuin MM-turnauksessa. Philipp Lahm, Miroslav Klose sekä Per Mertesacker päättivät maajoukkueuransa kesään.

Vakiomiehistöstä sivussa loukkaantumisten vuoksi ovat Bastian Schweinsteiger sekä Mesut Özil.

Ensin mainittu on sivussa myös sunnuntain EM-karsinta-avauksesta, kun Saksa iskee Skotlannin kanssa yhteen. Jälkimmäisen toivotaan toipuvan nilkkavammasta viikonlopuksi.

Saksan nykyryhmässä uusia miehiä kesään verrattuna ovat esimerkiksi Marco Reus sekä Mario Gomez. Reus oli kesällä loukkaantunut ja Gomezia, 29, ei valittu kisoihin.

Messi sivussa Argentiinalta

Argentiinan pelaajaryhmä, joka on paikalle matkustanut, on lähes samassa muodossa kuin kesällä. Yksi tähti on poissa: Lionel Messi on jäänyt Barcelonaan loukkaantuneena.

Myös Ezequiel Garay, Maxi Rodriguez sekä Rodrigo Palacio ovat vammojen vuoksi sivussa. Napoli-hyökkääjä Gonzalo Higuainin pelikunto on epävarma.

Saksan ryhmä kokonaisuudessaan:

Maalivahdit: Manuel Neuer (Bayern Munich), Roman Weidenfeller (Dortmund), Ron-Robert Zieler (Hannover)

Puolustajat: Jerome Boateng (Bayern Munich), Erik Durm (Dortmund), Matthias Ginter (Dortmund), Kevin Grosskreutz (Dortmund), Benedikt Höwedes (Schalke), Mats Hummels (Dortmund), Antonio Rüdiger (Stuttgart)

Keskikenttä/hyökkäys: Julian Draxler (Schalke), Mario Gomez (Fiorentina), Mario Götze (Bayern Munich), Christoph Kramer (Mönchengladbach), Toni Kroos (Real Madrid), Sami Khedira (Real Madrid), Thomas Müller (Bayern Munich), Mesut Özil (Arsenal), Lukas Podolski (Arsenal), Marco Reus (Dortmund), Andre Schürrle (Chelsea)