”Miksi David Moyes ei saanut 150 miljoonan punnan siirtokassaa?”

© Kuva: Getty Images

Manchester Unitedin vieraaksi tulevan West Hamin manageri Sam Allardyce on ihmetellyt viikonlopun vastuksensa toimintaa viime aikoina.

Entinen Everton-luotsi David Moyes valittiin ManU:n manageriksi viime kaudesta alkaen, mutta mies ei kestänyt pestissään edes kautta heikkojen esitysten vuoksi.

Tilalle saatiin kansainvälisesti erittäin menestynyt Louis van Gaal, joka on saanut myös hankkia pelaajia yli 150 miljoonalla punnalla (n. 190 milj. euroa).

Allardyce ihmettelee missä kassaa piiloteltiin ex-brittikollegansa aikana.

– Jos olisin David, ihmettelisin syvästi miksi en saanut 150 miljoonan punnan siirtokassaa käyttööni, Allardyce pohti lehdistötilaisuudessa torstaina The Guardianin mukaan.

– United oli liian tyytyväinen olotilaansa (mestaruuden jälkeen) eikä saanut seuraan siirtoja, joita David on kertonut haluavansa. Hän kertoi minulle ettei saanut yhtäkään kaipaamistaan pelaajista.

ManU on aloittanut tämän kauden heikommin kuin viime kauden viiden kierroksen jälkeen.