Huuhkajat sai maanantaina ilouutisen, sillä maajoukkueen taitavan keskikenttäpelaajan Roman Eremenkon sopimus Venäjän mestarin Moskovan TsSKA:n kanssa julkistettiin.
Eremenko pääsee nyt tositoimiin ennen kuin EM-karsinnat starttaavat vajaan kahden viikon päästä.
– Olen erittäin tyytyväinen, että voin vihdoin aloittaa työt uuden joukkueen kanssa. Paljon on tunteita ja odotuksia – Mestarien liiga mukaan lukien, sillä kaikki futaajat unelmoivat pelaamisesta tässä turnauksessa, Eremenko sanoo TsSKA:n tiedotteessa.
Eremenko kokee olevansa jo valmis tositoimiin, vaikka pelituntumaa ei ole tältä kaudelta.
– Fyysisen kunnon suhteen olen riittävän hyvässä kunnossa. Täytyy vain päästä pelikuntoon ja harjoitella.
Eremenko on jo jutellut moskovalaisseuran päävalmentajan Leonid Slutskin kanssa. Venäläiskoutsi on komentanut TsSKA:n maansa mestariksi 2013 ja 2014. Eremenkon mukaan keskustelut Slutskin kanssa vaikuttivat luonnollisesti päätökseen seuravalinnassa.
Eremenko pelaa TsSKA:ssa pelinumerolla 25.
– Miksi otin numeron 25? Siihen minulla on henkilökohtainen syy, jota en haluaisi paljastaa, Eremenko kertoo hymyillen.




