HIFK-luotsi kritisoi tuomarivalintaa: ”Kertoo varmasti Ykkösen arvostuksesta jotain”

© Kuva: Getty Images

Ykkösessä pelattiin tapahtumarikas koitos maanantaina HIFK:n ja Ilveksen välillä. Punaisia korttia jaettiin ja pilkku annettiin Töölön illassa.

Sekä Ilves että HIFK joutuivat katselemaan ottelussa punaista korttia. Ensiksi pelin alussa ulos lensi helsinkiläisten maalivahti Atte Ranta ja perään vieraiden Mika Lahtinen. Suurin osa ottelusta väännettiin molempien pelatessa vajaamiehisenä.

– Ei ottelu pelkästään siihen kaatunut, mutta erotuomari ei ollut ihan parhaimmillaan tänään. En ymmärrä miksi Ykkösen kärkiotteluun laitetaan tuomari, joka ei ole vuoteen viheltänyt missään. Se kertoo varmasti Ykkösen arvostuksesta jotain, kommentoi päävalmentaja Jani Honkavaara HIFK-leiristä ottelun jälkeen seuran verkkosivuilla.

Vielä ensimmäisen jakson jälkeen HIFK johti peliä 1-0, mutta toisella jaksolla vieraat nousivat 3-2-voittoon. Ilves tuli tasoihin rangaistuspotkusta ja meni sen jälkeen menojaan. HIFK vielä kavensi ja sai kirivaiheen aikaiseksi, mutta se ei riittänyt pisteille asti.

– Ottelu ratkesi meidän huonoon toisen puoliajan alkuun. Meille ei ole kulmapotkuista tehty tällä kaudella yhtäkään maalia ja tänään tehtiin kaksi. Se oli huono vaihe meiltä. Sen jälkeen aloimme pelaamaan ja muutimme ryhmitystä. Näin jälkikäteen sanottuna olisi ehkä pitänyt muuttaa ryhmitystä heti.

– Vähän jäi kaivelemaan, mutta taistelu jatkuu. Ei tämä mitään ratkaissut, mutta olipahan outo peli. Tapahtumia ja tilanteita riitti. Faktat faktoina; me päästimme kolme maalia ja se on vähän liikaa näihin peleihin, Honkavaara tunnusti.

Ykkösen tulokset 11.08.

HIFK-Ilves 2-3
KTP-PK-35 Vantaa 1-3
JJK-Viikingit 4-0
Haka-AC Oulu 2-4