Italiassa huhutaan siitä, että Valioliiga-jätti Chelsea olisi tekemässä hulppeaa tarjousta AS Romalle marokkolaispuolustajasta Mehdi Benatiasta, 27.
Gazzetta dello Sport puhuu jopa 37,5 miljoonan euron tarjouksesta. Benatia, joka siirtyi seuraan vasta viime kaudeksi, on aiemmin kesällä kertonut olevansa pettynyt seuraan ja pohtivansa maisemanvaihtoa.
Benatia teki seuran kanssa omien sanojensa sopimuksen halvemmalla, mitä olisi muualta saanut, koska seurajohto oli luvannut tarkistaa sopimusta mahdollisten hyvien esityksien jälkeen. AS Roma taistelikin pitkään jopa mestaruudesta sijoittuen lopulta viime kaudella kakkoseksi Italiassa Benatian toimiessa puolustuksen tukipilarina.
Benatialle on tarjottu korotusta palkkaansa, mutta tarjous on miehen mukaan kuitenkin riittämätön. (uutinen). Pelaaja kuitenkin muistutti, että hän on sinänsä viihtynyt erinomaisesti seurassa ja on tyytyväinen rooliinsa.




