Argentiinan maajoukkuepuolustaja Marcos Rojo on Sky Sportsin mukaan jättänyt siirtopyynnön seuralleen Benficalle ja kertonut haluavansa siirtyä ManU:un.
24-vuotias pelaaja on aiemmin kesällä ollut yhdistettynä Valioliigan Southamptoniin sekä Italian Serie A -seura Napoliin.
Huhumyllyyn vettä lisäsi se, että mies ei harjoittelut joukkueen kanssa alkuviikosta.
Rojo pelasi MM-turnauksessa viisi ottelua kuudesta avauksessa tärkeänä osana joukkueensa tiivistä puolustusta. Hän joutui huilaamaan puolivälierän varoitustilin täyttymisen vuoksi.
Vahvan MM-turnauksen hopeajoukkueessa pelanneen puolustajan hintalapun kerrotaan huitelevan 16 miljoonan punnan (n. 20 milj. euroa) kieppeillä.




