James Rodríguez on yksi MM-kesän puhutuimmasta nimistä. Espanjalainen AS-lehti osaa kertoa, että AS Monacon hyökkääjällä riittää melkoisesti arvoa siirtomarkkinoilla.
Real Madrid on iskenyt silmänsä kolumbialaiseen, ja AS osaa kertoa, kuinka paljon valkopaitojen täytyisi kaivaa kuvetta saadakseen haluamansa: 75 miljoonaa euroa. Summa on 30 miljoonaa euroa enemmän, mitä AS Monaco maksoi pelaajasta viime kesänä Portolle.
Florentino Pérezille tuo summa on liikaa. Hän olisi maksamaan 50-60 miljoonaa, mutta ei enempää. Toki numeroita saisi pienemmäksi liittämällä pelaajan osaksi diiliä.
AS Monacossa uskotaankin, että Rodríguez ei hievahda mihinkään. Tosin yleensä huippunimillä on tapana siirtyä – ennemmin tai myöhemmin.
– Kukaan ei ole liikkumaton siirtomarkkinoilla. En keksi yhtään esimerkkiä jalkapallosta – silti mitään keskustelua ei ole. Uskon, että niin hänellä kuin Falcaolla on loistokausi 2014-2015 täällä, seurapomo Vadim Vasilyev Monacosta tuumi.
Rodríguez pelaa tällä hetkellä MM-kisoissa elämänsä turnausta. Myöhemmin illalla Kolumbia kohtaa ykköstykkinsä johdolla Brasilian.




