FC Honka putosi torstai-iltana Eurooppa-liigassa virolaisjengille, VPS nöyrtyi Allsvenskanin jumbolle ja MYPA oli kovilla färsaarelaisia vastaan. Olisiko suomalaisessa jalkapallossa jonkinlaisen ryhtiliikkeen paikka?
On typerää arvioida mitään asiaa kahden vuoden otannalla, mutta nämä eurokompuroimiset pistävät pakostikin miettimään. Noloa myöntää, mutta vaikuttaisi jopa siltä, että suomalaisseurat ovat tällä hetkellä kansainvälisissä vertailussa yliarvostetussa asemassa.
Olin itsekin pessimisti – ja hain mukavia voittoja veikkaamalla kelpo kertoimilla suomalaisseuroja vastaan. Marssin verkkopankkiin tihrustaen itkunsekaista naurua.
Suomalaisryhmien tulokset ovat olleet heikkoja nyt kaksi kesää putkeen. Nömme Kalju, Zeta, Vikingur, Jeunesse Esch, JK Sillamäe Kalev. Esimerkiksi tällaiset suurseurat ovat passittaneet sinivalkoisia ryhmityksiä pois jatkopeleistä. Lista alkaa olla sellainen, ettei tuloksia voi verhota enää puhtaasti sattuman piikkiin.
Vai hävisikö esimerkiksi Honka eilisiltana vain huonon tuurin takia? Oliko HJK:n putoamisessa viime kaudella kyse vain sattumasta?
Tuurilla on toki iso merkitys jalkapallossa yksittäisissä otteluissa, mutta pitkällä aikavälillä on vahingollista selittää asioita pelkästään sattumiin nojaten. Sellaisessa nojassa horjahtaa nopeasti – ja nouseminen sen jälkeen voi olla vaikeaa.
Mitä on tapahtunut?
Viime vuosina suomalaisseurojen etumatka suhteessa heikompiin kansainvälisiin kilpailijoihin on kaventunut. Euroopasta ei löydy enää monta kolkkaa, josta ei löytyisi kilpailukyistä futisseuraa – mistään pubiporukasta on tänä päivänä harhaanjohtavaa edes keskustella. Kun monessa paikassa on tapahtunut kehitystä, samaan aikaan Suomessa osalla paikkakunnista ollaan kanveesissa.
Esimerkiksi Honka, joka on aiemmin voittanut kunniakkaasti europeleissä virolaisvastustajansa, on jatkuvan muutoksen kourissa. Pelaajia lähtee, talous horjuu ja valmennus on vaihtunut. Toisin sanoen organisaation ja joukkueen taso on heikentynyt merkittävästi viime vuosina. Honka ei ole enää yhtä kova tekijä kuin vielä silloin, kun tulevaisuus häämötti lupaavana edessä.
Entäpä sitten VPS, MYPA ja RoPS. Kaikkia kunnia niille, mutta näidenkään ryhmien kohdalla ei alun perinkään pitäisi pidättää hengitystä eurokentillä. Useampi kuin yksi asia puhuu joukkueita vastaan: kotietu kärsii olosuhteiden vuoksi, Veikkausliigan järjetön pelirytmi kuormittaa avainpelaajia, eikä se materiaali nyt muutenkaan aivan ylivertaista ole eurokilpailijoihin verrattuna.
Toisin sanoen vastustajalle on valettu jo valmiiksi hyvät saumat yllätykseen suomalaisporukoita vastaan. Heikot tulokset eivät tietyllä tapaa olekaan yllätyksiä, vaan looginen seuraus monesta muuttujasta. Kyse on vain tavasta kohdata asia: sitä voi yrittää selittää tai sitten voi vaan noitua tuuriaan. Tuuri kuitenkaan harvoin kehittyy, jos ei ensin kehitä itseään.
Tuuria, onnea, lykkyä
Jalkapallo-ottelussa tuurilla on usein aivan ratkaiseva merkitys. Sanotaan, että jopa puolet tuloksesta voi olla onnesta ja sattumasta kiinni. Tämän tietävät kaikki, jotka ovat törmänneet kirjaan Numeropeli, jossa futis on hakattu luvuiksi hengästyttävällä tavalla.
Voiko sekään kuitenkaan olla sattumaa, että niin monta kertaa huono tuuri on mystisesti kohdannut suomalaisseuran? Hyvä valmentaja ja oivasti rakennettu joukkue voivat maksimoida tuurin puolelleen, eli toisin sanoen taktiikka ja muut palaset ovat rakennettu niin, että kaikki uhkatekijät ovat minimissä. Nyt käynnissä olevista MM-kisoista voidaan mainita muutama esimerkki, kuten Ranska, Iran, Hollanti, Costa Rica ja Kreikka.
Futis ei aina tällöin ole kaunista, mutta tulos useimmiten on. Voi kysyä, onko suomalaisvalmentajilla tai -pelaajistolla riittävää taktista kykyä, jotta uhkatekijät osattaisiin minimoida. Vastustajien tarkkailu on vaikeaa resurssien vuoksi, taktinen osaaminen on varsin löyhää, kotietu ei ole aina täydellinen, Veikkausliigan rankka rytmi kuormittaa liiaksi avainpelaajia, tähtipelaajien taso suhtessa kilpailijoihin ei ole ylivoimainen… Kun ottaa tällaisia asioita huomioon, eivät europettymykset ole edes kovin yllättäviä.
Heikot tulokset eurokentillä eivät lopulta ole edes se suurin pettymyksen aihe. Suurin pettymys on se, miten ihmeessä suomalainen jalkapallo on voinut vajota näin alas suhteessa kilpailijoihinsa.
Nyt suomalainen futisväki asettaa suurimmat toiveensa HJK:hon ja toivoo joukkueelle menestystä. Hyvä niin. Se on sinivalkoisen futiksen yhteinen etu. Suurin etu, todellinen voitto, olisi silti se, että perustukset rakennettaisiin kuntoon niin, että mahdollisimman monella seuralle olisi mahdollisimman hyvät todennäköisyydet menestyä eurokentillä joka vuosi.
Jaakko Käyhkö
(Twitter:@JaakkoKayhko)