Hollanti oli tehnyt puolivälierävaiheen jälkeen turnauksessa eniten maaleja – 12 kappaletta – , mutta sai luovuttaa kärkipaikan ainakin toistaiseksi Saksalle, joka on tehnyt välieränsä jälkeen jo 17 maalia.
Hollannin tehokkuus on kuitenkin eräänlainen illuusio – varsinkin kahden parhaan maalintekijän osalta
Sekä Robin van Persie että Arjen Robben ovat tehneet Hollannille kolme maalia mieheen, mutta kummankin maalisaldo syntyi kahdessa avausottelussa. Eli kumpikaan ei ole edelliseen kolmeen otteluun tehnyt maaliakaan, pois lukien tietenkin Costa Rica -ottelun onnistuneet rankkarit.
Argentiinalla on omat huolensa maalinteon suhteen, vaikka Gonzalo Higuain näyttikin heräämistään iskemällä voittomaalin Belgian verkkoon ja ampuen lisäksi kerran ylärimaan. Argentiina on tehnyt turnauksessa kahdeksan maalia, joista viidessä on Lionel Messi ollut maalintekijänä tai syöttäjänä (4+1).
Kuinka välierässä käy ja kumpi selviää finaaliin? Se selviää aivan kohta, kun joukkueet astelevat kentälle klo 23 alkavaan otteluun. Katso tästä joukkueiden avauskokoonpanot.
Arjen Robben & Robin van Persie scored 6 goals in #NED first two World Cup games. Neither have scored since. pic.twitter.com/Q0pOmCYHpg
— Squawka Football (@Squawka) July 9, 2014




