Brasilia jatkoi MM-kisojen pronssiottelussa siitä, mihin se jäi 1-7-tappioon päättyneessä Saksa-välierässä.
Hollanti johtaa pronssiottelua tauolle mentäessä jo 2-0-lukemin.
Hollanti meni kisaisäntiä vastaan johtoon jo kolmannella minuutilla, kun brassikapteeni Thiago Silva repi Arjen Robbenin nurin. Robin van Persie ampui seuranneen rankkarin varmasti verkkoon.
Tilanteessa jäi spekuloitavaa puolin ja toisin. Silvan rike näytti alkavan rankkarialueen ulkopuolelta, jolloin vapaapotku olisi ollut oikea tuomio. Tosin Silva sai tilanteesta vain varoituksen vaikka oli alin kenttäpelaaja. Sääntöjen perusteella tilanteessa oikea rangaistus Silvalle olisi ollut punainen kortti.
Avausmaalin jälkeen Brasilian pelaajien itseluottamus tuntui hukkuneen täysin ja pelaajat juoksentelivat kentällä miten sattuu. Hollanti tuplasikin johtonsa 16. minuutilla Brasilian virheen seurauksena. David Luizin purkupusku suuntautui keskelle rankkarialuetta, missä Daley Blind sai rauhassa asetella palloa ampuen sen maalin kattoon.
Brasilia on tehnyt ja tekemässä jo useita historiallisia ennätyksiä:
1. Joukkueen aiheuttama rankkari on MM-historian toiseksi nopein.
2. Hollannin tekemä avausmaali oli Brasilian toiseksi nopein päästämä maali joukkueen MM-historiassa.
3. Joukkue on edellisen kerran päästänyt yhdeksän maalia kahdessa peräkkäisessä ottelussa viimeksi vuonna 1940.
4. Joukkue ei ole hävinnyt kahta peräkkäistä kotipeliä kotimaassaan sitten vuoden 1940.
Earliest penalties in World Cup history: [055 sec.] #NED vs. #GER (1974) [085 sec.] #NED vs. #BRA (2014)
— MisterChip (English) (@MisterChiping) July 12, 2014
That was the 100th goal #BRA conceded at the #worldcup and only one was faster. Denmark's Martin Jørgensen struck 2nd minute on 3 Jul 1998.
— Infostrada Sports (@InfostradaLive) July 12, 2014
9 – For the 1st time since 1940 #BRA conceded 9 goals in 2 consecutive matches. Destruction. #braned
— OptaFranz (@OptaFranz) July 12, 2014
(Päivitys 12.7. klo 23.47: Päivitetty taukotilanne)




