Brasilia onnistui kampeamaan Kolumbian tieltään ja jatkaa välieriin. Aivan huoletta brassit eivät silti voi tulevaan Saksa-kohtaamiseen valmistautua.
Brasilia menetti joukkueestaan pari tärkeää lenkkiä. Ensiksi toppari Thiago Silvan varoitustili täyttyi reilun tunnin kohdalla, joten häntä ei seuraavassa pelissä nähdä. Silva hankki kortin typerästi rikkoessaan maalivahti David Ospinaa hyökkäyspään tilanteessa.
Valmentaja Luiz Felipe Scolari hieroi kuvaavasti tilanteen jälkeen kasvojaan. Tyytyväiseltä luotsi ei vaikuttanut. Todennäköisesti Bayern Münchenin Dante kaivetaan penkiltä Silvaa korvaamaan.
Lisää huolenaihetta Brasilialle tuli pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Tuskaisen näköinen Neymar kannettiin paareilla kentältä, eikä miehen pelaaminen seuraavassa matsissa näytä tässä kohtaa ollenkaan varmalta.
Brasilia avasi nopeasti maalihanan
Brasilia oli ottelun avausjaksolla terävämpi ja loi Kolumbiaa enemmän vaarallsia maalintekopaikkoja. Pelin ensimmäinen osuma nähtiin jo 7. minuutin kohdalla, kun Kolumbian puolustus oli unohtanut Silvan yksin takatolpan liepeille. Näin puolustaja pääsi siirtämään pallon tyhjiin.
Ensimmäisellä 45-minuuttisella Brasilia olisi voinut tehdä useammankin maalin. Erityisesti Hulk oli hyvällä pelipäällä, mutta Ospina maalinsuulla torjui yritykset. Kolumbian paras paikka ensimmäisellä jaksolla avautui, kun joukkue karkasi hyökkäykseen neljällä kahta vastaan. Tämä tilanne kuitenkin kariutui huonoon syöttöön.
Kolumbialle kuvaavaa ottelussa oli että viimeiset ratkaisut olivat kehnoja. Usein viimeinen syöttö tai laukaus oli surkea, jolloin ryhmän todelliset maalintekopaikat jäivät vähiin.
Toinen jakso tarjosi draamaa
Brasilia pyrki toisella jaksolla pudottamaan tempoa, joka oli ensimmäisellä 45-minuuttisella ollut hurja. Brasilian peli alkoi kuitenkin mennä sekaisin ottelun loppua kohti, ja Kolumbia sai enemmän painetta kisaisäntien kenttäpuoliskolle.
Kolumbia oli tehdä maalin vapaapotkusta reilun tunnin kohdalla. Pallo oikeastaan löysi jo tiensä verkkoon, mutta osuma vihellettiin paitsioksi. Pian tuon tilanteen jälkeen Brasilia sai puolestaan mahdollisuutensa ja vapaapotkun hyökkäyspäähän. David Luiz käytti paikan hyväkseen ja ampui upean osuman yläkulmaan melkein 30 metristä.
Näin 69. minuutin kohdalla tilanne oli jo 2-0. Peli näytti ratkenneelta, mutta Kolumbia ei luovuttanut. Kymmenen minuuttia ennen loppua Kolumbia sai rangaistuspotkun, kun Carlos Bacca kaadettiin maalivahti Julio Césarin toimesta. James Rodríguez ampui yksitoistametrisen varmasti sisään.
Lopun ottelua Brasilia oli helisemässä ja Kolumbia loi painetta. Silti Brasilia kesti, mutta maksoi 2-1-voitosta kovan hinnan.




