Argentiinan ja Hollannin rankkarikisan jälkeen puhututti Argentiinan maalivahdin Sergio Romeron lunttilappu, jossa arveltiin olevan tietoja Hollannin vetäjien aiemmasta pilkkukäyttäytymisestä.
Romero kiisti lapun olleen sitä varten ja selitti paperin olleen hänelle tärkeä, henkilökohtainen asia.
Nyt esiin on astunut Romeron vaimo Eliana Guerico. Aftonbladet siteeraa sveitsiläislehteä, jolle Guerico on paljastanut lapun sisällön.
– Se on kaunis viesti, jonka kirjoitin hänelle jo 2008 olympialaisten aikana. Hän kantaa lappua aina mukaan, peleissä housuntaskussa ja muuten lompakossa. Siinä lukee muun muassa, että ”rakastan sinua”, Eliana Guerico kertoo.
Argentiina voitti Pekingissä olympiakultaa. Katsojan on kuitenkin vaikea olla miettimättä, mahtaako kuusi vuotta pelihousujen taskussa viettänyt lappu olla enää aivan alkuperäisessä kunnossa.
Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.




