Ykkösessä nähtiin huippumatsi – ”Loistava baana pelata”

© Kuva: Juha Tamminen

HIFK palasi Olympiastadionille perjantaina ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1972. Tuloksena oli tyylipuhdas 3-0-voitto FC Jazzista.

Sateissa säässä pelattu Ykkösen koitos alkoi Terävästi. Esa Terävä syötti oikealta laidalta, Antonio Inutile käännähti ja uitti pallon verkkoon: 1-0. Ensimmäisellä jaksolla lukemia vielä kaunisteli Eero Peltonen.

Toisella puoliajalla jatkettiin helsinkiläiskomennossa. 89. minuutilla Milo Jung naulasi pelin ja lopputuloksen 3-0.

– Loistava baana pelata. Varmasti aika harva kokee ikinä sitä tunnetta, kun pääsee Stadikalle pelaamaan. Yhdessä päätettiin, että täällä ei voida hävitä. Esitys oli ehjä, oikeastaan ei ollut yhtään huonoa hetkeä koko pelissä.

– Vaikka yleisöä ei ollut niin paljon kuin odotimme niin Stadin Kingit piti kuitenkin jälleen kerran huolen siitä, että fiilis oli kuin olisi pelannut monituhatpäiselle yleisölle, iloitsi keskikentän raataja Kalle Sotka seuran verkkosivuilla.

– Erittäin hieno tapahtuma. Vielä kun pääsi kentälle niin se kruunasi koko homman. Stadikalla pääsee aika harva tekemään maalin. Hyvä ottelu koko joukkueelta, tunnelmoi puolestaan ensimmäisen sarjamaalinsa Ykkösessä tehnyt Milo Jung.

HIFK jatkaa sarjassa kolmantena. Jazz on kahdeksantena.

Ykkösen pelit 13.6.

Haka – PK-35 Vantaa 0-1
HIFK – FC Jazz 3-0