Huuhkajien kapteeni Niklas Moisander ei pitänyt Brasilian voittoa lauantain puolivälieräkamppailussa oikeutettuna. Moisanderin mielestä Chile olisi ansainnut jatkopaikan.
Brasilia kuitenkin selviytyi puolivälieriin voittamalla Chilen rangaistuspotkukilpailun jälkeen maalivahti Julio Cesarin johdolla.
– Chile oli mielestäni parempi ja aktiivisempi joukkue lauantain ottelussa. Brasilialla kävi jopa tuuri, Moisander sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Brasilia pelasi minun mielestäni tosi vaisusti. Mutta kaiken kaikkiaan se oli hyvä matsi, jossa oli paljon jännitystä ja draamaa.
Brasilian voitto piti kotimaan jalkapallohuuman huipussaan. Mutta Chile sai turnauksen aikana valtavasti uusia ystäviä.
– Kisojen kannalta oli tietty hyvä, että Brasilia jatkaa, mutta kyllä Chileä käy sääliksi. He pelasivat mahtavan turnauksen. Olen varma, että joukkue saa sankarivastaanoton Santiagossa ja sen he ansaitsevat. Tällä kertaa kaavio oli tämä ja Chile lähti kotiin.




