Liverpool FC on jättänyt parannusrakennusehdotuksen kaupungin rakennuslautakunnalle kotistadionin katsomoiden remontista, kerrotaan seuran kotisivuilla.
Remonttien myötä stadionin yleisökapasiteetti nousisi nykyisestä reilusta 45 000:sta peräti 58 800:een katsojaan. Mikäli ehdotukselle näytetään vihreää valoa on aikataulukin jo mielessä.
– Pääkatsomon työt voisivat alkaa ensi vuoden alussa ja olla valmiina kauden 2016-2017 alkuun mennessä, hallintojohtaja Ian Ayre kertoi.
Suunnitelmiin kuuluu myös muun lähialueen kehittämistä. Budjetti kokonaisuudessaan on 260 miljoonaa puntaa.
– Se toisi myös satoja työpaikkoja alueelle, Ayre jatkaa.
Lisäkatsojat toisivat lisää tuloja seuralle, mikä helpottaisi jatkossa kilpailua yhä kiristyvillä pelaajamarkkinoilla.




