Odotukset voivat muuttua nopeasti MM-turnauksen aikana. Englannin kohdalla toiveet kasvoivat muutamassa päivässä epärealistisiksi.
Saarivaltakunnassa on totuttu odottamaan maajoukkueelta vain kultaa ja kunniaa. Tänä vuonna tähän saatiin poikkeus, kun normaalisti niin raateleva lehdistö antoi nuorelle ryhmälle selkänojan ja käsitteli joukkoa suurella ymmärryksellä.
Ymmärryksellä on kuitenkin rajansa – ja Englannissa ei paljon vaadita ennen kuin tee läikkyy kupista yli. Positiivisella Italia-pelillä ei ollut enää paljoakaan painoarvoa, kun joukkue taipui tiukan taiston jälkeen myös Uruguaylle. Nyt Englannissa on saatu taas ensisoitto tuttuun sävelmään. Floppi ja eroaminen. Nämä kaksi sanaa toistuvat nyt Englannissa.
Ensimmäisellä viitataan joukkueen suoritukseen kisoissa, jälkimmäisellä manageri Roy Hodgsonin asemaan.
Italia-peli nosti odotukset
Englannin tragediasta tekee huvittavan se, että odotukset kasvoivat korkealle Italia-tappion myötä. Siis tappion takia. Englannin otteissahan oli tuossa pelissä paljon positiivista, ja niinpä joukkueelta oli lupa odottaa hyvää matsia Uruguayta vastaan. Voi olla, että hyvään suoritukseen hiukan ylireagoitiin.
Itsekin näin Englannin olevan pieni suosikki Uruguay-peliin ensimmäisen kierroksen pelien perusteella. Eikä se Englannin hyvä tulos todellisuudessa kaukana ollut. Uruguay pääsi hiukan onnekkaasti tekemään ensimmäisen maalin – paremmathan paikat Englannilla oli siirtyä ensin johtoon. Ottelusta olisi voinut muodostua hyvin erilainen, mutta pienten marginaalien pelissä muuttujat olivat tällä kertaa Uruguayn puolella.
Jos ajattelee Englannin tähän mennessä pelattuja otteluita – Italia ja Uruguay -, on floppi yksinkertaisesti liian vahva sana kuvaamaan niitä. Englanti on ajanut tasaisesti kohti määränpäätä. Autossa ei varsinaisesti ole ollut vikaa, tie on vaan tähän mennessä ollut liian pomppuinen.
Mitä seuraavaksi?
Ennen kisoja Englannin ajateltiin olevan kolmanneksi vahvin maa lohkossa. Tässä suhteessa tilanne ei ole juuri muuttunut. On turha puhua flopista, jos joukkue on pelannut suurin piirtein sillä tasolla, mitä ennen koitoksen alkamista oli lupa odottaa.
Englannilla on sitä paitsi vielä ohut sauma alkulohkosta jatkoon. Jos Italia voittaa molemmat jäljellä olevat pelinsä ja Englanti kaataa Costa Rican, on latu jatkopeleihin auki. Tämä yhtälö ei suinkaan ole mahdoton, vaikkakaan ei myöskään kovin todennäköinen.
Englannin maajoukkueen tulevaisuuden kannalta olisi hyvä, että onnetar olisi nyt saarivaltakunnan apuna. Englannissa on tehty viime vuosina asioita oikein, ja maajoukkueella näyttää pitkästä aikaa olevan valoisa tulevaisuus. Jos nyt Englanti putoaa, annettaisiin muutamalle pelille liian suuri painoarvo. Englannin maajoukkue ei tarvitse juuri nyt muutoksia, vaan aikaa kasvaa ja hioutua.
Jos Wayne Rooney olisi ponnistanut muutaman sentin korkeammalle tai jos saman miehen vapaapotku ei olisi kiertänyt niin monta senttiä vasemmalle, ei nyt puhuttaisi flopista. Suuren yleisön silmissä näin pieni ero on flopin ja nappisuorituksen välillä.
Jaakko Käyhkö
(Twitter:@JaakkoKayhko)




