Kolme tylyä tappiota ja nollalla pisteellä ulos jatkopeleistä.
Kamerunin taival käynnissä olevissa MM-kisoissa oli synkkääkin synkempi, kun joukkue jäi oman lohkonsa jumboksi.
Lannistumattomat Leijonat nousi esille vain negatiivisessa mielessä, kun Benoit Assou-Ekotto ja Benjamin Moukandjo ottivat yhteen Kroatia-ottelussa.
Joukkueessa on tappioiden jälkeen vakuuteltu yhteishengen olleen läpi turnauksen hyvä.
– Huolimatta, mitä ihmiset sanoivat, me olimme yhtenäinen joukkue. Meillä ei ollut konflikteja, ei ongelmia, Sevillaa edustava Stephane Mbia kommentoi AllAfrican-verkkolehdelle.
Kaksikon yhteenotto johtui pelaajan mukaan vain hetkellisestä turhautumisesta.
– He eivät ole pahoja kavereita. He ovat ystäviä, jotka ovat pelanneet useasti yhdessä, Mbia huomautti.
Nolla pistettä kolmesta pelistä on iso pettymys jalkapallohullulle maallle. Mbia myönsi, ettei joukkue saanut parastaan irti.
– Jokainen antoi itsestään kuitenkin kaiken kentällä. Kukaan ei halunnut, että olisimme pelanneet näin huonosti.




