Hollantilaislehti AD listasi Jari Litmasen suuruuksien galleriaan pelaajista, jotka olivat aikakausiensa ehdottomia huippuja, mutta jotka eivät koskaan päässeet MM-kisoihin (tai Litmasen tapauksessa myöskään EM-kisoihin).
Juttu on otsikoitu sopivasti ”Suuret pelaajat, liian pienet maat”.
Litmasen kanssa muistellaan myös juuri pelaajauransa päättänyttä Ryan Giggsiä, joka ei pystynyt kantamaan Walesia arvoturnauksiin. Myös Litmasen edellä keväällä 2005 maailman parhaaksi pelaajaksi valittu silloin AC Milan -kärki, liberialainen George Weah kuuluu samaan kategoriaan.
Hieman kaukaa historiasta on kaivettu taiturimainen George Best, ”viides beatle” joka edusti Pohjois-Irlantia maajoukkuetasolla.
Ranskalaisista suuruuksista Eric Cantona ei koskaan päässyt MM-kisoihin. Ranskan jalkapallop oli lamassa eikä joukkue päässyt lainkaan vuoden 1990 ja 1994 MM-kisoihin. Vuoden 1998 kisoihin mies ei ollut enää ehdolla lopettaessaan pelaajauransa vuotta aiemmin. Ranskahan voitti silloin isännöimänsä kisat.
Vuoden 1996 EM-kisatkin jäi Cantonalta käymättä. Mies oli uransa huipulla, mutta päävalmentaja Aime Jacquet ei halunnut egoistista pelimiestä ryhmään. Ranska eteni kisoissa puolivälieriin ja tämä oli alkupotku nousussa menestykseen – MM- ja EM-kultaan (vuonna 2000).




