Espanjan maajoukkuekärki Fernando Torresin mukaan taannoista Hollanti-tappiota ei pidä jäädä märehtimään.
Espanjalla on mahdollisuus kiillottaa kilpeään keskiviikkona Chileä vastaan. Alla on hurja 1-5-tappio perjantailta. Neljän vuoden takaisien finalisten kohtaamisessa Hollanti pyyhki hallitsevilla maailmanmestareilla nurmimattoa.
– Ei ole helppoa puolustaa maailmanmestaruutta. Meidän täytyy unohtaa ensimmäinen matsi ja muistaa, että vastaavissa tilanteissa aiemmin olemme tehneet parhaamme ja menneet jatkoon, Torres mietti FourFourTwo:n mukaan.
Neljä vuotta sitten Espanja hävisi myös avausmatsinsa MM-kisoissa. Torres uskoo, että joukkueen täytyy pysyä yhtenäisenä. Sitä kautta löytyy menestyksen salaisuus.
– Meidän täytyy pysyä positiivisina ja tuntea espanjalaisten antama tuki. Paine on samanlainen kaikilla ryhmillä, Torres muisti mainita.
Espanja kohtaa Chilen kello Suomen aikaa klo 22.00 alkaen.




