Englannin luotsi muistutti EM-ihmeestä: ”Keräsivät ihmisiä rannalta”

Roy Hodgsonia ei voi syyttää ainakaan rohkeuden puutteesta. Englannin maajoukkueen luotsi linjaa, että joukkue voi marssia loppuun asti MM-kisoissa. Arvokisahistoriasta löytyy esimerkkejä, jotka tukevat englantilaisen linjaa.

Suomen peräsimestäkin tuttu konkarikoutsi ei halua lähteä MM-kisoihin vääränlaisella asenteella. Voittoa täytyy lähteä aina hakemaan.

– Se, miksi ajattelen näin, johtuu siitä, että kyseessä on pudotuspelikilpailu. Jos katsomme aikaisempia turnauksia, kuten vuoden 1992 EM-kisoja, niin tuolloin Tanska ei edes selvinnyt karsinnoista kisoihin, Hodgson muistutti The Guardian -lehden mukaan.

– He keräsivät ihmisiä rannalta ja voittivat Hollanin matkalla finaaliin ja Saksan vielä finaalissa, Hodgson ihasteli.

Miamissa puhunut Hodgson muistutti, ettei Englanti ole niin alhaalla rankingeissa. Kaikki on siis mahdollista:

– Voin vakuuttaa, että pelaajat ovat 100-prosenttisen sitoutuneita voittamaan, vaikka he tietävät haasteen olevan suuri. Haluamme uskoa, että menemme lohkosta jatkoon. Valmistaudumme sitä varten, Hodgson teroitti.

Englanti pelaa MM-kisoissa kivikovassa lohkossa D. Mukana ovat myös Italia, Uruguay ja Costa Rica.