Englannin MM-kisataival päättyi nopeasti. Entinen manageri Sven-Göran Eriksson uskoo, että ulkomaalaisvalmentajan tapauksessa potkut olisivat tulleet nopeasti. Nyt Roy Hodgson saanee pitää pestinsä.
– Tiedän varmasti, että jos kyse olisi ollut minusta, olisin saanut potkut saman tien, Eriksson sanoi The Telegraphin mukaan.
Ruotsalainen sai itse lähtöpassit peräsimestä vuonna 2006. Nyt Hodgson ei kuitenkaan kenkää saanut, vaikka Englannin jatkohaaveet sulivat kisoissa jo kahden pelin jälkeen. FA on kertonut tukevansa Hodgsonia.
Vaikuttiko päätökseen tällä kertaa se, että Hodgson on itsekin englantilainen?
– Jos hän olisi ulkomaalainen, hän olisi saanut potkut. Olen aika varma tästä, Eriksson sanoi.
Erikssonin mielestä Hodgsonin kanssa on silti hyvä jatkaa eteenpäin.
– Jos he eivät halua minua takaisin, pitäkää Hodgson. Hän on hyvä, Kiinassa Guangzhou R&F:n palveluksessa työskentelevä Eriksson hauskuutti.




