AC Oulun valmentaja: ”Ei tuollaisilla virheillä voi saada mitään”

© Kuva: Juha Tamminen

AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen oli pettynyt mies, kun oululaiset kävivät kärsimässä Jyväskylässä JJK:lle 0-3-tappion.

Kotijoukkue pääsi livahtamaan ottelussa ensimmäisellä jaksolla 1-0-johtoon Topi Järvisen onnistuttua vierailijoiden puolustuksun sekoillessa. Myös kotijoukkueen toista maalia edelsi virhe – Tommi Kari kiitti ja kuittasi.

3-0-loppulukemat ampui Robert Taylor, kun oululaiset hakivat riskillä kavennusta.

– Ei tuollaisilla virheillä voi saada mitään. Me pelattiin jälleen kerran ihan hyvää pallollista peliä, mutta yksi tai kaksi virhettä ja omissa soi. Totta kai vastustajan tekeminen helpottuu, kun pelaa johtoasemassa, Ojanen manaa seuran verkkosivuilla.

– Joukkuetta koetellaan tällä hetkellä, mutta tästä noustaan vain hyvällä omalla tekemisellä ja yhdessä. Seuraavassa pelissä on aika näyttää, Ojanen jatkaa.

Kotijoukkueen pääkäskyttäjä Juha Pasoja antoi sympatiaa vierailijoille.

– Tiedän miltä Ranesta tuntuu – olen ollut samassa tilanteessa useaan kertaan. On pelattu hyvin, mutta vastustajat ovat rokottaneet helposti. Tänään me pelasimme uhrautuvasti ja voitimme paljon kakkospalloja. Saatiin pidettyä Oulu poissa maalipaikoilta ja olen tyytyväinen muutenkin tekemiseen, Pasoja summasi.

Ykkösen tulokset 12.6.

JJK – AC Oulu 3-0
KTP – JIPPO 3-0