Saksan luotsi perusteli tehotykin sivuuttamista: ”pelannut vain 280 minuuttia sitten syyskuun”

© Kuva: Getty Images

Saksan maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw nimesi alustavan 30 hengen pelaajaryhmänsä kesän MM-kisoihin, mistä 23 valitaan lopulliseen ryhmään 2.6. mennessä.

Yksi monien odottama pelaaja listoilta uupuu: Fiorentina-hyökkääjä Mario Gomez ei mahtunut edes alustavaan ryhmään. Entinen Bayern-kärki oli syyskuun puolivälistä helmikuun puoliväliin sivussa yhtäjaksoisesti polvivamman vuoksi.

Gomez loukkasi polvensa uudestaan maaliskuun lopulla ja on ollut siitä lähtien toipilaana. Hän ehti vammojensa välillä pelata kymmenessä ottelussa Serie A:ssa ja Eurooppa-liigassa ollen neljästi avauksessa. Maaleja syntyi näissä peleissä kaksi.

Löw perusteli joukkueensa julkistamistilaisuudessa Gomezin pois jättämistä juuri pelikunnon puutteella.

– Halusin hänen olevan terve, mutta hän on pelannut vain noin 280 minuuttia jalkapalloa sitten syyskuun enkä usko hänen olevan valmis tähän turnaukseen, Löw kommentoi medialle Squawkan mukaan.

Gomezin maalitilasto Saksan maajoukkueessa on kelvollinen. Hän on tehnyt 25 maalia 59 otteluun.

Katso tästä Saksan koko alustava MM-miehistö.