Viime kierroksilla suurta vastuuta joukkueensa keskuspuolustuksessa nauttinut Juhani Ojala on tyytyväinen joukkueensa Terek Groznyn kevätvireeseen. Erityisen tärkeä oli sunnuntaina sarjan kärkipään Moskovan Dynamosta otettu 1-0 -kotivoitto.
– Se oli todella hieno voitto ja lisäksi kova päänahka meille. Sekä tietysti putoamistaistelua ajatellen kolme pistettä olivat erittäin tärkeät. Näytimme että pystymme voittamaan minkä tahansa joukkueen tässä sarjassa, Ojala toteaa OrsaSportin haastattelussa.
Terek Grozny on vähitellen kivunnut ylöspäin Venäjän liigan sarjataulukossa. Suora putoaminen alkaa olla enää teoreettinen vaihtoehto ja eroa karsijan paikoillekin on venähtänyt jo kolmeen pisteeseen.
– Vielä kolme ottelua on jäljellä ja tavoitteena on voittaa ne kaikki, niin ei tarvitse miettiä muiden tuloksia. Sunnuntain voitosta on hyvä jatkaa loppukauteen, suomalaistoppari sanoi.
Ojala on pelannut viimeisessä kolmessa ottelussa täydet peliminuutit. Niin sunnuntaina kuin kaksi viikkoa aikaisemminkin venäläinen Championat-sivusto on valinnut Ojalan sarjan kierroksen tähdistöjoukkueeseen.




