Euroopan paras maalintekijä palkitaan vuosittain Kultaisella Kengällä. Eri maiden tasoerot on huomioitu kertoimin ja Top 5 -sarjojen maaleista saa esim. kaksinkertaisen saldon listaukseen.
Kilpailun kärjessä ovat parhaillaan kautensa Liverpoolin kanssa jo päättänyt Luis Suarez sekä Real Madridin Cristiano Ronaldo – molemmilla on 31 liigamaalia, mikä tuottaa 62 pistettä herroille. Suarez toivookin, että Ronaldo jäisi maaleitta joukkueen päätöspelissä. Real ei voi enää voittaa mestaruutta Espanjassa, mutta Ronaldo hakee onnistumisia itselleen Espanyolia vastaan.
– Olen pyrkinyt vain tekemään maalia ja pysymään Cristianon ja (Lionel) Messin rinnalla. Ajattelen Real Madridissa vain sitä, että toivon Ronaldon jäävän maaleitta, Suarez kertoi Marcalle.
Pienet mahdollisuudet kärkeen ovat myös Barcelonan Messillä (28 maalia)ja Atletico Madridin Diego Costalla (27). Barca ja Atletico kohtaavat Espanjan liigan päätöskierroksella ottelussa, missä ratkaistaan liigamestari.
Viime kaudella Euroopan Kultaisen Kenkä -pokaalin voitti Messi hulppealla 46 liigamaalin saldollaan.




