HJK:lle kova mittari torstaina: ”Petteri Forsell IFK:n hyökkäyksen sielu”

© Kuva: Pekka Mäntylä

Mika Lehkosuon aikakausi Klubin päävalmentajana on saanut loistavan alun HJK:n yltäessä kahteen voittoon, ensin Suomen Cupissa Hakan ja sunnuntaina liigadebyytissä VPS:n vieraana.

Torstaina edessä on tunteikas kotiinpaluu ja riemukas jälleennäkeminen, kun HJK pelaa ensimmäisen ottelunsa kotiyleisön edessä Sonera Stadiumilla Lehkosuon alaisuudessa IFK Mariehamnia vastaan.

Edellisen ottelun, vierasvoiton VPS:tä, palaute on ollut kaikkiaan hyvää.

– Pelaajat olivat hyvin latautuneita ja valmistautuneita sunnuntaina. Se näkyi esimerkiksi vastustajan pallollisen pelaajan prässäämisessä. Pystyimme estämään VPS:ltä keskityspaikat, joiden tiesimme olevan yksi aseista joilla he yrittävät meitä haavoittaa, Lehkosuo pohti seuran kotisivuilla.

Lehkosuo näkee pelaajiensa taitopotentiaalissa vielä runsaasti käyttämätöntä varaa.

– Meillä on taitavia pelaajia ja pystyimme tavallaan luonnostaan pitämään pallon hyvin hallussamme. Olisimme voineet olla vielä tehokkaampia etenemisessä.

– Siihen liittyy se, mihin pallottomat pelaajamme liikkuvat suhteessa vastustajan muotoon, millaisessa peliasennossa he ovat, mihin palloa syötetään ja minkälaisia 2 vastaan 1 -tilanteita rakennamme. Onnistuimme muutaman kerran, mutta jätimme sen myös monta kertaa tekemättä, avasi Lehkosuo.

Kabinettipäätös vei IFK:n piikkipaikan

IFK Mariehamn on voittanut tähän mennessä pelaamistaan viidestä ottelusta neljä. Pisteet se on kuitenkin saanut vain kolmesti, sillä VPS-voitossa joukkue peluutti edustuskelvottomia pelaajia ja tuomittiin 3-0 -tappioon. Ilman sääntörikkomusta IFK olisi sarjan piikkipaikalla.

Lehkosuo nostaa esiin muutaman tarkkailun arvoisen pelaajan vastustajan riveistä.

– Heillä on erittäin hyviä hyökkäyspään pelaajia. Petteri Forsell on tilanteiden käynnistäjä ja hyökkäyksen sielu, hän hakee paljon ratkaisusyöttöjä puolustuslinjan taakse ja on lisäksi loistava erikoistilanteissa.

Luis Solignac on hyvin monipuolinen, pidän häntä ehdottomasti yhtenä sarjan parhaista kärjistä. Puolustuspelaaminen oli viime vuonna heidän kompastuskivensä, mutta se on ollut paremmassa kunnossa nyt alkukaudesta.

Macoumba Kandji ei ehdi pelikuntoon vielä torstaiksi, mutta muiden sunnuntain ottelun väliin jättäneiden suhteen on toivoa. Mika Väyrynen on harjoitellut joukkueen mukana kuluvalla viikolla ja myös Mikael Forssell palasi treeneihin keskiviikkona.

Kummankin esiintyminen torstain ottelussa ratkeaa vasta pelipäivänä. Teemu Tainio ja Valtteri Moren ovat kärsineet viikolla lievistä kolhuista, mutta lienevät jo pelikunnossa torstaina.

Torstain Veikkausliiga-kierros:

KuPS     - RoPS       klo 18.30
SJK      - FC Honka   klo 18.30
MYPA     - TPS        klo 18.30
FC Lahti - FC Inter   klo 18.30
Jaro     - VPS        klo 18.30
HJK      - IFK M:hamn klo 18.30