Englannin päävalmentaja Roy Hodgson vaatii pelaajiaan setvimään sopimusasiansa kuntoon ennen MM-kisaleiritykseen lähtemistä. Englanti leireilee kisojen alla Miamissa.
Englannin maanantaina julkaisemassa kisaryhmässä mm. Southampton-kaksikon, Luke Shaw ja Adam Lallana, kysyntä markkinoilla on hurjaa ja kumpikaan tuskin edustaa nykyistä seuraansa ensi kaudella. Hodgson on antanut noottinsa pelaajille näistä asioista.
– Olen tehnyt selväksi jo heille ja he ovat ymmärtäneet asian. Seurapelit ovat oma asia, maajoukkue on maajoukkue. Minä välitän vain siitä, että pelaajat ovat täysillä mukana MM-projektissa ja tekevät kaikkensa. Seura-asiat pitää hoitaa maajoukkuetoiminnan ulkopuolella, Soccerway-sivusto siteerasi Hodgsonia.
– Haluan pelaajien setvivän seura-asiansa maajoukkueen ulkopuolella. Maailma ei kuitenkaan ole ideaali ja jotain voi tapahtua. Olen kuitenkin eräästä asiasta tiukkana: kun olemme yhdessä joukkueen kanssa, keskitymme vain ja ainoastaan meihin. En todellakaan aio katsoa agenttien häärivän pelaajien ympärillä tai heidän pyytävän pelaajia lähtemään leiriltä lääkärintarkastuksiin. Odotan pelaajieni ymmärtävän tämän!
Mm. laitapakki Shaw’ta on huhuttu vahvasti ManU:un (uutinen).
Löydät tästä Englannin lopullisen MM-miehistön.




