Veikkausliigassa pelattiin sunnuntaina neljä mielenkiintoista ottelua.
Päivä oli vierasjoukkueiden, sillä kolme neljästä ottelusta päättyi vierasvoittoon.
Perjantaina avauskierroksen voittonsa pelilupien puuttumisen takia menettänyt IFK Mariehamn ei ollut toipunut pettymyksestä ja Jaro haki Ahvenanmaalta 3-1-vierasvoiton. Avausjakso päättyi 1-1-lukemiin, kun ensin Jaro-toppari Ilja Vaganov vei joukkueensa johtoon, mutta IFK tasoitti Petteri Forsellin rankkarimaalilla.
Toisella jaksolla Jaro-kapteeni Jonas Emet ampui toisen ja Hendrik Helmke teki päätöslukemat 3-1 pilkulta.
KuPS, jonka valmentaja Esa Pekonen jätti pestinsä viikolla, hävisi FC Lahdelle 0-2-lukemin. Lahtelaisten maalit iski Matti Klinga ja Rafael.
MYPA haki 1-0-voiton Rovaniemeltä Dawda Bah’n osumalla.
Honka ainoa kotivoittaja
Honka onnistui kaatamaan FC Interin kotonaan 3-1-lukemin. Honka meni kahden maalin johtoon Roni Porokaran ja Alexander Bristerin maaleilla ja Interin Henri Lehtonen kavensi vielä ennen taukovihellystä. Toisen jakson viime hetkillä Hongan nuori hyökkääjä Anyamele Nnaemeka kaunisteli vielä voittolukemia.
Kierroksen aloitti lauantaina HJK-TPS-ottelu, jonka vieraat voittivat yllättäen 1-0-lukemin Wayne Brownin osumalla. SJK ja VPS eivät pelanneet viikonloppuna.
MYPA ykkönen
MYPA nousi sarjakärkeen 11 pisteellä viidestä ottelusta, takanaan VPS pisteen päässä ja Jaro kahden pisteen päässä.
(VPS:n saldoon on laskettu avauskierroksen muutettu tulos IFK Mariehamn ottelusta, joka tuomittiin nyt vaasalaisten voitoksi 3-0-lukemin. IFK valittaa vielä tuomiosta ja tämä käsitellään myöhemmin. Peli päättyi pelipäivinä IFK:n 1-0-voittoon.)
Veikkausliiga viikonloppuna:
HJK-TPS 0-1 (0-1) pelattiin lauantaina
KuPS-FC Lahti 0-2 (0-1)
RoPS-MYPA 0-1 (0-0)
IFK Mariehamn-Jaro 1-3 (1-1)
FC Honka-FC Inter 3-1 (2-1)




