Mika Lehkosuo asteli Töölössä tiistaina puoliltapäivin Suomen oloissa melkoiseen mediamereen. Kun HJK vaihtaa päävalmentajaa kesken kauden, se kiinnostaa: vastaavaa ei ole tapahtunut Klubissa kuin kahdesti aiemmin.
Ei siis ihme, että paikalle saapui nopealla varoitusajalla kymmeniä median edustajia.
HJK:n kaupunginosajoukkueessa Puotinharjussa 6-vuotiaana pelit aloittanut ”Bana” myönsi, että hetki oli tunteellinen – kuten oli myös hänen viimeiseksi jäänyt tiedotustilaisuutensa Hongan osalta.
– Oli tosi kiva päästä taas kentälle tekemään työtä. Se on se mun juttu, ja siihen annan kaiken osaamiseni, Lehkosuo jutusteli vedettyään sitä ennen ensimmäiset harjoituksensa Klubin päävalmentajana.
Sinulla on pukukopissa monta ennestään tuttua kasvoa, muun muassa Hongassa valmentamasi Tapio Heikkilä ja Rasmus Schüller. Oliko aamulla iloinen jälleennäkeminen?
– Ainakin omasta puolestani voi näin sanoa! En osaa pelaajien puolesta vastailla, Lehkosuo naurahti.
– Ja oli siellä vanhoja pelikavereitakin. Muun muassa Heikkisen Makon (Markus) kanssa ollaan aikoinaan pelattu HJK:ssakin.
– Tietysti ajankohta on haastava, kun pelejä on paljon, huomennakin (cup-koitos Hakan vieraana). Mutta totta kai se vähän helpottaa urakkaa, kun ei tarvitse opetella kaikkia pelaajia alusta asti opetella tuntemaan ihmisinä vaan tiedän, millaisista persoonista on kyse.
– Pitää muistaa, että valmentajanvaihdos on myös pelaajille monenlaisia tunteita herättävä tapahtuma. Monet varmasti kokevat myös epäonnistuneensa alkukaudesta, koska valmentaja vaihdettiin siksi, että joukkue ei ole pelannut seurajohdon mielestä niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista.
Lehkosuo ehti ennen HJK:ta käydä neuvotteluja tiettävästi myös KuPS:n kanssa, mutta näihin väitteisiin Lehkosuo ei halunnut ottaa kantaa.
Maajoukkueessa ”Bana” sen sijaan jatkaa.
– Voi olla, että tulee jotain pieniä poissaoloja maajoukkueen toiminnasta, koska kausi on nyt päällä ja hyppäsin kyytiin vähän kesken matkan.
Miten oma kevääsi on sujunut Hongasta saamiesi potkujen jälkeen? Onko takana raskaita kuukausia?
– No ei ole kyllä ollut raskaita! Päinvastoin, on ollut erittäin hienoja kuukausia, koska olen käyttänyt ajan aika hyvin hyväksi. Tutkinut omaa tietokonetta ja käynyt Euroopassa katsomassa futista, jutellut ihmisten kanssa… jo pelkästään omalta koneelta löytyi ammattiin liittyviä asioita ja tutkimuksia, joihin ei ollut aiemmassa oravanpyörässä ehtinyt keskittyä.
Pekka Mäntylä, Helsinki




