Kaaos Uruguayn futiksessa – mureneeko Luis Suarezin MM-unelma?

© Kuva: Getty Images

Uruguay oli edellisen, vuoden 2010 MM-turnauksen suurin yllättäjä edettyään kisoissa aina välieriin asti. Pronssiottelussa Saksa osoittautui sitä paremmaksi, mutta joukkue hurmasi monet kisojen parhaaksi pelaajaksi valitun Diego Forlanin johdolla.

Toukokuussa 35 vuotta täyttävän Forlanin ura on jo laskusuunnassa, mutta samaan aikaan Liverpoolin maalitykki Luis Suarez on noussut yhdeksi futistaivaan kirkkaimmista tähdistä. Jo viime kisoissa kolme maalia tehnyt Suarez on paukuttanut Valioliigassa käsittämättömän määrän maaleja ja onkin vahva ehdokas MM-kisojenkin maalikuninkaaksi.

Nyt Uruguyan jalkapallo on ajautunut melkoiseen kaaokseen. Ongelmien johdosta jopa Suarezin ja kumppaneiden MM-matkan uskotaan olevan vaarassa.

Järjestyksenvalvontakysymys ongelman ytimessä

Vaikeudet johtavat Guardianin mukaan jälleen kerran jalkapalloväkivaltaan. Uruguayta on kuohuttanut maan hallituksen päätös vetää pois poliisijoukot järjestyksenpitotehtävistä maan suurseurojen Peñarolin ja Nacionalin välisen ottelun alla. Päättäjät ovat kyllästyneet seurojen ultrien toistuviin väkivaltaisuuksiin. Ottelu jouduttiin lopulta perumaan.

Päätöksen johdosta Uruguayn jalkapalloliiton puheenjohtaja Sebastián Bauzá päätti jättää tehtävänsä.

– Hyvin tunnetut viimeaikaiset tapahtumat osoittivat, että jalkapalloliiton johtokunnan on aika astua syrjään. On aika toisenlaisten poliittisten näkemysten johtaa jalkapalloiluamme, Bauzá totesi erokirjeessään.

Uruguayn johtavat sanomalehdet El País ja El Observador pelkäävät kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n tulkitsevan tapauksen Uruguayn presidentti José Mujican ja maan hallituksen puuttumiseksi maan jalkapalloasioihin. FIFA on ollut vastaavissa tilanteissa erittäin tiukkana ja sulkenut maat, jotka sekoittavat politiikan jalkapalloon, kaikesta toiminnastaan. Näin Uruguaylta jäisi pelottavimmissa skenaarioissa MM-kisat väliin.

Uruguay arvottiin Brasilian MM-kisoissa ns. ”kuolemanlohkoon” yhdessä Italian, Englannin ja Costa Rican kanssa.