HJK:n pelit jatkuvat lauantaina kotiluolassa. Helsinkiläisseura yrittää palata voittokantaan, kun vastaan asettuu TPS.
Klubi ei ole onnistunut saamaan voittoa kahdesta edellisestä pelistään. Ensiksi HJK nöyrtyi FC Lahdelle vieraissa ja perään tuli tasapeli kotona FC Honkaa vastaan.
– Eivät nämä tulokset sillä tavalla valmistautumiseemme vaikuta. On turhaa paketoida pelejä yhteen, kausi on vasta alussa. Lahdessa meillä oli vaikea vierasottelu haastavalla alustalla ja tiistaina paikallisottelu, jotka ovat lähtökohtaisesti aina tasaisia taisteluja, päävalmentaja Sixten Boström muistuttaa seuran verkkosivuilla.
Boström jäi harmittelemaan Honka-peliä. Valmentajan mukaan kolme pistettä oli tarjolla.
– Ensimmäinen puoliaika oli Honkaa vastaan meiltä hyvä. Peli oli täysin kontrollissamme. Meidän olisi jopa pitänyt pystyä laittamaan koko ottelu pakettiin. Tuntui, että olisimme voineet johtaa 3-0, mutta tauolla tilanne olikin 1-1. Meidän olisi pitänyt pystyä käyttämään paremman hyväksi se ensimmäisen puoliskon ylivoimamme. Toisella puoliskolla Honka oli sitten jopa vaarallisempi kuin me, mutta silti jäi sellainen olo, että meidän olisi pitänyt ehkä voittaa, summasi Boström.
HJK on ollut viime aikoina harjoituskentällä ahkera. Kehittämiskohteita riittää.
– Meidän pitää saada hyökkäyspeliin lisää liikkuvuutta. Pelaamme itsemme ihan hyvin läpi 30-40, jopa 25 metriin asti, mutta meidän on täytynyt miettiä miten sen jälkeen toimimme. Paljon oli tiistaina sellaisia tilanteita, että yksi pelaajamme kuljettaa palloa kohti vastustajan puolustuslinjaa, mutta ei löydä viimeistä ratkaisua jolla päästäisiin maalipaikkaan. Tarvitsemme parempia murtautumismalleja viimeiseen vaiheeseen. Sitä olemme tässä viikon aikana harjoitelleet.
– Toinen asia on vastustajan nopeat lähdöt. Hoidimme ne tiistaina ensimmäisellä puoliajalla hyvin, mutta toisella puoliajalla koko joukkueen puolustamisemme pääsi vähän repsottamaan. Se lähtee ihan ylimpien pelaajiemme tekemisestä. He pääsivät liian helposti lyömään palloa selustaamme, jolloin jouduimme jatkuvasti juoksukilpailuihin. Siihen olemme kiinnittäneet huomiota, varsinkin koska odotamme lauantain pelistä aika samankaltaista, Boström kertoo.




