FC Lahdella kehno liigakenraali – loukkaantumiset myös päänvaivana

© Kuva: Juha Tamminen

FC Lahden kenraaliharjoitus Veikkausliigaan ei sujunut suunnitelmien mukaan. Joukkue pelasi harjoitusottelun lauantaina Lahdessa Ykkösen KTP:tä vastaan 1-1-lukemin. FC Lahdelle iski Tuconakin tunnettu kamerunilaishyökkääjä Ariel Nguekam, KTP:n maali syntyi onnekkaasti vapaapotkusta, joka muutti suuntaa muurista.

Lahtelaisten peliesitys oli heikko, eikä se saanut kiitosta päävalmentaja Toni Korkeakunnakselta. Joitain hyviä asioitakin hän kuitenkin ottelusta löysi.

– Positiivista on se, että nyt varmasti ymmärrettiin, ettei 70% riitä ykkösessä tai liigassa. Tämä toimi meille hyvänä herätyksenä. Turha haihatella. Jos ei ole 100% valmistautunut ja keskittynyt, tulos on tämä. En tiedä olisimmeko ansainneet edes tasapeliä. Vastustaja oli paljon halukkaampi ja voitti kaikki irtopallot ennen nuorison sisääntuloa, päivitteli Korkeakunnas FC Lahden kotisivuilla.

Lahdelta puuttui ottelusta useampi tärkeä pelaaja, joka väistämättä heijastui peliesitykseen. Mistään vakavista vammoista ei kuitenkaan pitäisi ole kyse.

– Meiltä oli tänään viisi kaveria poissa ja se on meille suhteellisen paljon. Saamme MYPA-peliin onneksi heistä osan avuksi. Rafael ja Jani Tanska menevät maanantaina kuviin, mutta heidän vammojensa ei pitäisi olla vakavia. [Maalivahti Henrik] Moisander oli tänään vain kipeä. Pyry Kärkkäinen ei missään tapauksessa vielä MYPA-peliin toivu, kertoi Korkeakunnas.

Kehuja saivat pirteät sisääntulot tehneet nuoret Driton Shala sekä Onuray Köse.

– Driton ja Onuray toivat kentälle virtaa ja sytyttivät myös Hertsin liekkeihin. Sen jälkeen pelaamisessa oli edes yritystä, kehui Korkeakunnas.

FC Lahti aloittaa Veikkausliigansa reilun viikon päästä 13. huhtikuuta vieraissa MYPA:a vastaan.

Mille sijalle uskot FC Lahden yltävän liigassa? Katso tästä SuomiFutis-sivuston Veikkausliiga-ranking ja anna oma arviosi jutun oheen.