Tottenhamin manageri Tim Sherwood hermostui Benfican päävalmentajan Jorge Jesusin eleistä torstaisessa Eurooppa-liigan ottelussa.
Tottenham hävisi kotonaan 1-3-lukemin portugalilaisille ja Jesus tuli kolmannen maalin jälkeen heiluttelemaan kolmea sormea englantilaisluotsin silmien eteen. Sherwood antoi happamia kommentteja tilanteesta lehdistötilaisuudessa.
– Hänen joukkueensa oli hyvä ja he osoittivat tyylikkyyttä. Toisin kuin heidän managerinsa, BBC siteerasi Sherwoodia.
Valmentajien sanaharkka oli alkanut jo aiemmin ja miehet eivät kätelleet ottelun jälkeen.
– Ensimmäisen kahden minuutin jälkeen hän valitti neljännelle erotuomarille, että astuin hänen alueelleen. Kolmen sormen heiluttaminen hyvästiksi on osoitus tyylin puutteesta. Miksi kukaan tekee sellaista?
– Hänellä on hieno joukkue, mutta hänen käyttäytymisensä ei vastaa sitä. Minulla ei ole aikomustakaan puhua hänelle.
Jesus toppuutteli kohua
Jesuksen mukaan hän vain vilkutti kentälle pelaajalleen Luisaolle.
– Sanoin, että Luisao, numero kolme, Jesus puolusteli.
Luisao pelaa kuitenkin numerolla neljä, joten selitys ontuu.
Benfica on vahvasti matkalla Eurooppa-liigan puolivälieriin ennen toista, joukkueen kotikentällä ensi viikolla pelattavaa ottelua.
Tottenham pelaa kotimaassaan sunnuntaina Valioliigassa Arsenali vastaan kotikentällään.
Lisäksi 100€ bonus! Jos vetosi menee ohi, saat panoksen takaisin!




