Bayer Leverkusen -hyökkääjä Stefan Kiesslingin lokakuussa Hoffenheimin verkkoon iskemä ”haamumaali” ei johtanut sääntömuutoksiin. Saksan kahdemman ylimmän sarjatason 36 joukkuetta äänestivät asiasta maanantaina.
Jotta Bundesliigassa otettaisiin käyttöön maaliviivateknologia, olisi äänestyksessä tarvittu kahden kolmasosan enemmistö. Kuitenkin vain yhdeksän joukkuetta äänesti modernin kehitysaskeleen puolesta, joten kamerat pysyvät jatkossakin varastossa.
– Minun kantani on selvä: olen maaliviivateknologiaa vastaan. Minusta teknologia ei ole vielä riittävän kehittynyttä, Eintracht Frankfurtin puheenjohtaja Heribert Bruchhagen kommentoi Bildissä.
Äänestyksessä pohdittiin, pitäisikö Bundesliigassa ottaa käyttöön maalikamerat tai palloon laitettava mikrosiru. Vastaava teknologia on jo käytössä mm. Englannin Valioliigassa ja tulevan kesän MM-kisoissa, mutta Bundesliiga jatkaa edelleen entiseen malliin.
Tällä kaudella Saksan kahdella ylimmällä sarjatasolla on nähty jo ainakin 4-5 kyseenalaista maaliviivatilannetta. Näistä kuuluisin on Kiesslingin rikkinäisen sivuverkon läpi puskema osuma, jonka Saksan MM-kisatuomari Felix Brych virheellisesti hyväksyi.
Muun muassa molemmat kyseisen ottelun osapuolet Leverkusen ja Hoffenheim sekä sarjajohtaja Bayern München äänestivät maaliviivateknologian puolesta.




