Kuluvan kauden Mestarien liigassa on enää kahdeksan parasta jäljellä ja klo 13.00 alkaen arvotaan jäljellä olevat joukkueet pareiksi puolivälieriin.
Listasimme sitä ennen viisi eniten voittoja Euroopassa ottanutta maata.
Katso kuvagalleria yltä.






Mitkä maat ovat voittaneet eniten Mestarien liigan (vuodesta 1992) ja sitä edeltäneen Euroopan cupin titteleitä? Klikkaa nuolesta eteenpäin top 5 -listaan!
5. Hollannilla on kuusi voittoa, joista neljästä on vastannut Amsterdamin Ajax. PSV Eindhoven (1987-88) ja Feyernoord (1969-70) ovat voittaneet kertaalleen Eurooppa cupin. Hollantilaisilla oli neljän voiton putki keväinä 1970-1974. Hollantilaisten viimeisin voitto on keväältä 1995, jolloin Jari Litmanen oli Ajaxin kantavia voimia.
4. Saksassa on juhlittu Euroopan parhaan seurajoukkueen titteliä seitsemästi. Bayern München juhli viime keväänä, mikä oli seuran viides voitto. Myös HSV (1982-83) sekä Dortmund (1996-97) ovat päässet voittokantaan.
2. Englanti on jaetulla toisella sijalla 12 voitolla. Liverpool on ollut Euroopan paras peräti viidesti – viimeisimmän kerran keväällä 2005, kun Sami Hyypiäkin oli mukana juhlinnoissa. ManU:lla on kolme voittoa, Nottingham Forestilla kaksi ja Aston Villallakin yksi. Tuorein voittaja on Chelsea, joka juhli keväällä 2012.
2. Italialla on Englannin tapaan 12 ykköstilaa. Edellisen kerran saapasmaassa juhlittiin keväällä 2010, kun Inter otti kolmannen voittonsa. AC Milanilla on voittoja kuitenkin enemmän, peräti seitsemän. Juventus on ollut kahdesti Euroopan ykkönen.
1. Espanjalla on niukasti eniten mestaruuksia – 13 kappaletta. Viimeksi kaudella 2002-03 juhlinut Real Madrid on kaikkien aikojen menestynein seura yhdeksällä voitolla, mutta edelliset kolme mestaruutta (2011, 2009, 2006) Espanjaan on tuonut Barcelona, joka voitti myös vuonna 1992.
Kuluvan kauden Mestarien liigassa on enää kahdeksan parasta jäljellä ja klo 13.00 alkaen arvotaan jäljellä olevat joukkueet pareiksi puolivälieriin.
Listasimme sitä ennen viisi eniten voittoja Euroopassa ottanutta maata.
Katso kuvagalleria yltä.