Viime vuonna fair play -kisan kautta eurokentille selvinnyt IFK Mariehamn jäi tämän kauden europaikkoja jaettaessa täpärästi rannalle. Nyt seura ilmoittaa olevansa valmis mukaan, mikäli pahoissa talousvaikeuksissa oleva FC Honka ei läpäise UEFA:n lisenssivaatimuksia.
Ålandstidningenin mukaan ahvenanmaalaisseuraa on jo pyydetty jättämään hakemuksensa siltä varalta, ettei Honka lisenssiä saa.
Lehtitietojen mukaan Honkaa rasittavat jopa yli 1,5 miljoonan euron velat, joista seuran olisi selvittävä europeleihin päästäkseen. Vaikka Tim Väyrysen myynnistä Borussia Dortmundiin ja Gideon Baah’n kauppaamisesta HJK:hon saatiinkin muutaman sadantuhannen euron tuotto, on pääomavelkaa yhä n. 650 000 euroa.
Neljä eri velkojaa
– Olemme sopineet Mika Lehkosuon kanssa maksusuunnitelmasta, mutta järjestyksenvalvontafirman ja Tammilehdon kanssa meillä on eri näkemykset vaatimuksista, Hongan toimitusjohtaja Tero Auvinen kertoi Hufvudstadsbladetille.
Suomesta selvisi kauden 2014-2015 Mestarien liiga -karsintaan HJK ja Eurooppa-liigan karsintoihin Hongan ohella VPS ja RoPS. Myös MYPA:lla on hyvät mahdollisuudet europeleihin fair play -kilpailun kautta, mutta sen europaikka ratkeaa lopullisesti vasta kesäkuun alussa.




