Jalkapallon MM-kisojen alkuun on tiistaina aikaa tasan 100 päivää. Isäntämaa Brasilian kisajärjestelyt ovat kuitenkin olleet koko ajan pahasti aikataulusta myöhässä. Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n pääsihteeri Jerome Valcke kritisoikin isäntiä poikkeuksellisen suorasanaisesti:
– Olen pahoillani, että sanon sen näin suoraan, mutta se on brasilialaisten vika. Jos he olisivat aloittaneet rakennustyöt jo vuonna 2007, olisi heillä ollut kaksi ja puoli vuotta enemmän aikaa, 53-vuotias ranskalainen suomii Sport1:n sivuilla.
– Valtaosa töistä Brasiliassa aloitettiin vasta vuoden 2010 MM-kisojen jälkeen. En väitä, että se olisi ongelmien pääsyy, mutta ainakin tärkeä osa sitä, Valcke jatkaa.
Kisat alkavat 12. kesäkuuta ja useita stadioneita on edelleen kesken. Turnauksen avausottelun stadionin odotetaan olevan valmis vasta toukokuun puolivälissä.
– Puhumme etenkin kolmesta stadionista, joiden luovutus maaliskuussa ei tule enää missään nimessä kyseeseen. Pikemminkin huhtikuussa, tai avausottelun stadionin Sao Paulon kohdalla vasta toukokuun puolivälissä. Valmistuminen ajoittuu hyvin lähelle MM-kisoja, Valcke huokaa.
– Siitä tulee iso haaste, sillä luonnollisesti meidän täytyy myös tarkastaa infrastruktuuri. 12. kesäkuuta meitä katsoo koko maailma.




