Borussia Dortmundin ykköspyssy Robert Lewandowski vahvisti jo tammikuussa siirtyvänsä ensi kesänä tiistaina bundesliigamestaruuden varmistaneeseen Bayern Müncheniin. Sitä ennen 25-vuotias puolalainen keskittyy vielä täysillä tähän kauteen.
– Voimme vielä saavuttaa jotain kaikissa kilpailuissa. Tavoitteeni on hyvästellä Dortmund jonkin pokaalin myötä. Me voimme suututtaa Bayernin vielä kerran, Lewandowski pamauttaa SportBildissä.
Lewandowski kamppailee tosissaan yhä myös Bundesliigan maalikuninkuudesta. Mestarien liigan puolivälierien ensimmäistä osaottelua Real Madridin kotikentällä hän joutuu kuitenkin seuraamaan sivusta pelikieltonsa takia.
– Keltainen korttini suututti minua mielettömästi. Toivon todella, että palaamme Madridista hyvän tuloksen kanssa. Siten olen entistäkin motivoituneempi toisessa osaottelussa. Minullahan on hyviä kokemuksia Real Madridista, puolalainen sanoo viitaten viime kauden välieräotteluun, jossa hän iski neljä maalia Realin verkkoon.




