Hollantilaisvalmentaja Urheilusanomille: ”Jari Litmasen olisi pitänyt pelata huipulla kauemmin”

© Kuva: Juha Tamminen

Kokenut hollantilaisvalmentaja Raymond Verheijen kertoi Urheilusanomien haastattelussa, että Jari Litmasen olisi kuulunut olla futismaailman huipulla kauemmin.

Litmanen oli huippuvireessä Louis van Gaalin ohjeistuksen aikana Ajaxissa vuosina 1992-1997. Sittemmin seuravaihdosten jälkeen loukkaantumiset piinasivat jatkuvasti suomalaista.

– Olen syntynyt Amsterdamissa ja omistanut aina Ajaxin kausikortin. Jari Litmanen oli yksi seuran kaikkien aikojen pelaajista, mutta samalla valmennuksen uhri. Hänen olisi pitänyt pelata huipulla kauemmin, Verheijen toteaa Urheilusanomien Sisäpiiri-verkkoversiossa.

Verheijenin mukaan Litmasen tapauksessa harjoittelu ei ollut tarpeeksi yksilöllistä.

– Litmasen harjoittelussa olisi pitänyt huomioida voimakkaammin kehon ominaispiirteet ja loukkaantumishistoria. Hän olisi voinut harjoitella määrän sijaan sekä laadukkaammin että terävämmin, Verheijen selventää.

Litmanen ehti van Gaalin lisäksi olla esimerkiksi Liverpoolissa Gerard Houllierin sekä myöhemmin Ajaxissa Ronald Koemanin valmennuksessa.