HJK:n pitkäaikainen luottopelaaja Mikko Sumusalo voimisti entisestään suomalaisfutaajien virtaa Saksan kentille tehtyään joulun tienoilla sopimuksen kolmosliigan nousutaistelussa olevan RB Leipzigin kanssa.
23-vuotias laitapuolustaja on jo muuttanut Saksaan, mutta täysipainoisiin harjoituksiin mies ei vielä pysty osallistumaan. Sumusalo loukkasi nilkkansa HJK:n viimeisissä harjoituksissa ennen Saksaan lähtöä. Hän pystyy tekemään kevyitä juoksuharjoitteita, mutta joukkuetreeneihin osallistuminen venyy ainakin ensi viikkoon.
Kolme A-maaottelua urallaan pelannut Sumusalo uskoo, että siirto parantaa hänen mahdollisuuksiaan maajoukkuepaikan vakiinnuttamisessa.
– Uskon, että siirrosta kolmosliigaan on hyötyä. Täällä pelataan fyysisemmin, ja juuri se on erityisen tärkeää kansainvälisissä otteluissa, Sumusalo kertoo siirron syistä Bildin haastattelussa.
RB Leipzig on talvitauolla kolmosbundesliigan kakkossijalla viiden pisteen erolla SV Darmstadtiin ja Hansa Rostockiin. Sarjan kaksi parasta nousevat ensi kaudeksi suoraan kakkosliigaan.




