Veikkausliigaan tulevaksi kaudeksi nousseen Seinäjoen Jalkapallokerhon päävalmentaja Simo Valakari lähtee intoa täynnä vuoden alun harjoituskauteen. Pelillisinä haasteina edessä on ensin Liigacup ja maaliskuussa seura debytoi liigassa.
– Hieno vuosi takana ja on tarkoitus jatkaa sitä prosessia. Viime vuonna mentiin tietyissä asioissa eteenpäin – joissain enemmän, joissain vähemmän. Meillä oli hyvä treenikuukausi joulukuussa ja sen jälkeen pelaajat ovat olleet omissa oloissaan. Nyt kun aloitettiin treenit, niin pojissa oli virtaa ja silmät loisti, Valakari kertoi SJK:n videohaastattelussa.
Seura on vahvistanut rinkiään jo reilusti viime kaudesta, mutta silmät pidetään koko ajan auki uusien vahvistusten varalta.
– Etsitään koko ajan pelaajia, joilla on annettavaa joukkueelle. Hankintoja on siis tulossa. Samalla olen tosi tyytyväinen nykyiseen ryhmään. Hyvä runko, jätkät sitoutuneet ja tehdään duunia hyvin. Haluataan kuitenkin seurana mennä koko ajan eteenpäin ja koko ajan etsitään pelaajia siihen.
Joukkueella on oli tukku testipelaajia edellisessä harjoituspelissä, mutta pikaisia ratkaisuja ei näiden kohdalta ole odotettavissa.
– Etsiminen jatkuu vielä. Yhden pelin jälkeen on hankala tehdä arvioita suuntaan tai toiseen. Mitään päätöksiä ei heidän osaltaan ole tehty. Otetaan rauhallisesti.




