Chelsea-luotsi Jose Mourinho ei epäröinyt oman pelaajansa haukkumista, kun vaihdosta kentälle tullut Oscar esitti keskiviikon 3-0-lukemin tulleessa ottelussa varoituksen arvoisen filmauksen.
Oscar teki ottelussa maalin, kuten tekivät myös Fernando Torres sekä Willian, mutta manageri ei hyväksynyt pelaajansa toista tekoa. Oscar kaatui näyttävästi 55. minuutilla rankkarialueella maalivahdin hipaisun seurauksena, mutta tuomari Martin Atkinson ei mennyt lankaan.
– Mielestäni se oli tilanne, mistä hän voi tehdä maalin. Hän halusi ottaa varman päälle, mikä tarkoittaa maalivahdin aiheuttaman kontaktin odottamista. Jos tällaisessa tilanteessa on kontakti, tarkoittaa se punaista korttia, rangaistuspotkua, maalia ja vastustajan joutumista vajaalle, Mourinho kommentoi BT Sportille.
– Normaalisti tällaisissa tilanteissa näemme kontaktin, mutta nyt sitä ei tullut. Mielestäni varoitus Oscarille oli hyvä teko tuomarilta – keltaista pitäisi näyttää useamminkin näistä. Olen tyytyäväinen Oscarin varoitukseen ja kerroin hänelle, että kortti oli ansaittu.
Chelsea jatkoi voittonsa myötä sarjan kolmantena, kahden pisteen päässä myös ottelunsa voittaneesta Arsenalista. Väliin mahtuu vielä pisteen päähän Manchester City.




