HS: Suomalainen huippuhyökkääjä joutuu oikeuteen – maksimirangaistus kaksi vuotta vankeutta!

© Kuva: Getty Images

Sveitsissä ammatikseen pelaavaa suomalaishyökkääjää Berat Sadikia, 27, syytetään ensi viikon torstaina Helsingin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, kertoo Helsingin Sanomat.

Syytteen taustalla on tapahtumat joulukuun 16. päivä vuonna 2012 Helsingin Rautatieasemalla, missä Sadik oli mukana joukkotappelussa. Pahoinpitely voi johtaa sakkoihin tai enintään kahden vuoden vankeuteen.

Esitutkinnan mukaan Sadik on joutunut kahakkaan mukaan tahtomattaan eikä ole ollut aktiivisesti tappelua synnyttämässä. Tappeluun osallistuneista neljälle tuli näkyviä vammoja päähän. Sadikille ei tullut näkyviä vammoja.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Sadik oli ollut auton kyydissä matkalla hakemaan naispuolista ystäväänsä Rautatieasemalta. Sadik oli nähnyt jo pidemmältä, että naisen luona oli kaksi miestä, jotka seurasivat naista.

Tappelu alkoi toisen miehistä ja Sadikia kuljettaneen auton kuljettajan välillä. Sadik meni tilanteessa väliin, jolloin häntä lyötiin päähän. Jalkapalloilija on itse myöntänyt lyöneensä myös toista miestä päähän nyrkillä.

Kaikkiaan neljä henkilöä on saanut syyteen.

Lue tästä alkuperäinen juttu.