Veikkausliigasta Ruotsiin talvella siirtynyt Eero Markkanen, 22, aloitti uuden kautensa mainiosti, kun miehen tuore seura AIK voitti yhteistyöseuransa Vasalundin Skytteholmin hyisissä olosuhteissa 5-2. Peliään ja liikkumistaan selkeästi parantanut Eero kirjautti tililleen hienot tehot 2+1.
– Oli hienoa ja tärkeätäkin saada onnistumisia. Erittäin hyvillä fiiliksillä olen tullut tänne, ja hyvät fiilikset jatkuvat. Pääsen paremmin sisään joukkueeseen, alan tuntemaan pelaajia, Markkanen tunnelmoi OrsaSportin kotisivuilla.
– Kahden kärjen taktiikka sopii minulle hyvin, mutta vielä täytyy opetella ja oppia miten AIK ja valmentajat haluavat minun pelaavan.
AIK hankkimassa lisää leveyttä hyökkäyspäähän
Kotimaassa JJK:ssa läpilyönyt ja viime kauden lopun lainalla HJK:ssa pienessä roolissa piipahtanut 197-senttinen hyökkääjä tietää, ettei läpilyönti Ruotsissa ole itsestään selvyys.
– Kilpailu pelipaikoista on kovaa, AIK vahvistunee vielä ennen kauden alkua yhdellä hyökkääjällä. Neljän kärjen joukossa pitäisi olla mukana. Olen varmaan nelonen, ja siitä sitten ylöspäin. (Päävalmentaja Andreas) Alm on painottanut minulle, miten tärkeintä on vain olla rauhallinen ja tehdä töitä, aikaa on.
AIK kohtaa seuraavaksi kaksi “suomalaisjoukkuetta”, kun seura matkaa sunnuntaina La Mangaan ja vastaan tulee Joona Toivion Molde ja Riku Riskin Rosenborg.




