ManU-luotsi: ”Olisimme voineet tehdä enemmän maaleja”

© Kuva: Getty Images

Manchester United palasi sunnuntaina voittojen tielle Valioliigassa komein numeroin. Aston Villa kaatui vieraissa maalein 3-0.

ManU-manageri David Moyes on saanut viime aikoina paljon kritiikkiä osakseen. Onhan Valioliigassa tullut ilkeitä tappiota, kun hiljattain sekä Everton että Newcastle ovat onnistuneet pöllyttämään hallitsevia valioliigamestareita.

Sunnuntaina pelissä soi kuitenkin eri sävel, ainakin Moyesin mukaan.

– Se oli hyvä työ. Pelaajat pelasivat hyvin. Ainoa asia, josta voin olla kriittinen, on se, ettemme tehneet enemmän maaleja. Ensimmäiseen viiteen tai kuuteen minuuttiin emme oikein päässeet liikkeelle, mutta sitten otimme pelistä kontrollin ja pelasimme hyvin, Moyes sanoi seuran verkkosivujen mukaan MUTV:lle ja Sky Sportsille.

Moyesin mukaan pelissä on vielä kehitettävää, mutta hänen mukaansa sunnuntaisessa ottelussa ei ollut juurikaan eroa tappiopeleihin.

– En usko, että siinä oli hirveästikään eroa, paitsi tietysti, että me teimme maalit, Moyes sanoi ja lisäsi, että joukkueen on silti parannettava suorituksiaan.