Real Madrid on kertonut Angel Di Marialle, ettei pelaaja saa vaihtaa maisemaa tammikuun siirtoikkunassa, kertoo espnajalainen AS-lehti.
Argentiinalaispelaajaa on viety siirtohuhuissa vahvasti AS Monacon riveihin, mutta nyt tuo siirto ei näyttäisi ainakaan vielä tammikuussa onnistuvan. Seuran puolelta on todettu, että lähtöliikenne pysyy kiinni kesään asti eikä joukkuetta heikennetä, kun kaikki isot pokaalit ovat vielä jaossa.
Di Mariaa vietiin jo kesällä esimerkiksi Arsenaliin ja Manchester Cityyn, mutta tuolloin pelaaja ei halunnut lähteä. Sittemmin tilanne on muuttunut, sillä valmennusjohdon luotto pelaajaa kohtaan näyttäisi olevan vähentynyt.
Di Maria, jota on nyt kehotettu taistelemaan avauspaikastaan, on tilanteensta turhautunut. Di Marian rooli on vähentynyt viime kausista, kun esimerkiksi hurjavireinen Gareth Bale on nokkimisjärjestyksessä edellä.




