Jose Mourinho myöntää: ”Chelsea on ongelmissa”

© Kuva: Getty Images

Chelsea koki lauantaina yllättävän tappion Valioliigassa, kun joukkue hävisi Stokelle vieraskentällä 2-3-lukemin. Chelsea johti ottelua alussa ja oli aivan loppuhetkille asti saamassa pisteen, kun Andre Schürrle kantoi joukkuettaan kahdella maalilla. Stoken juhlat alkoivat, kun Liverpool-laina Oussama Assaidi täräytti 25 metristä upean kudin aivan yläkulmaan varsinaisen peliajan viime hetkillä 3-2-voiton merkiksi.

Chelseaan täksi kaudeksi palannut manageri Jose Mourinho myönsi, että elämä on juuri nyt lontoolaisten leirissä hankalaa.

– En tunne oloani niin miellyttäväksi, että kertoisin mitä ajattelen pelistä. Olemme ongelmissa. On huolestuttavaa päästää niin monta maalia. En pidä siitä, enkä organisoi joukkuettani tällä tavalla, Mourinho kertoi BBC Sportille.

Chelsea on päästänyt seitsemän maalia edelliseen kolmeen otteluun. Edellisellä Valioliiga-pestillään Mourinhon Chelsean tunnettiin ennen kaikkea hyvästä puolustuspelistään.

Hukatut paikat, puolustuksen virheet

Mourinho myös harmitteli hukattuja paikkoja avausjaksolla. Stoke tasoitti Peter Crouchin maalilla juuri ennen taukoa, mikä toi joukkueen mukaan otteluun.

– Puolen tunnin jälkeen meidän olisi pitänyt johtaa 3-4 maalilla nollaa vastaan, mutta emme tehneet sitä. Kolmikko kärkimiehen alapuolella pelasi niin hyvin ja loi niin paljon paikkoja. Mutta peli pitää tappaa. Normaalisti teemme sen, mutta nyt emme.

– Voin verrata tätä ensimmäistä jaksoa avausjaksoihin Evertonia ja Newcastlea vastaan. Emme tehneet tarpeeksi maaleja ja kaiken kukkuraksi teimme virheitä puolustuksessa, mies viittasi kauden aiempiin liigatappioihin.

Chelsea on yhä sarjassa kolmas, mutta kärjessä oleva Arsenal voi karata seitsemän pisteen päähän voittamalla Evertonin sunnuntaina.