JJK kiinnitti jälleen yhden nuoren lupauksensa, kun Iiro Järvinen teki kaksivuotisen sopimuksen seuran kanssa.
Vuonna 1996 syntynyt Järvinen on keskikentän keskustan pelaaja, joka kutsuttiin juuri myös alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen tammikuun Pietarin turnaukseen.
Viime kaudella SM-hopealle yltäneiden A-nuorten riveissä viisi maalia iskenyt nuorukainen teki kauden päätöskierroksella myös debyyttinsä Veikkausliigassa tultuaan ottelun lopussa vaihdosta kentälle.
Päävalmentaja Juha Pasoja kehuu erityisesti nuoren suojattinsa liikettä kentällä.
– Muutaman vuoden tässä olen nyt Iiroa seurannut ja aivan alusta asti erityisesti hänen liikkumisensa on tehnyt vaikutuksen – se on todella vaivatonta ja hän tekee oikeita ratkaisuja. Erityisesti keskikentän keskustassa pelatessa on kuitenkin tärkeää, että liike kentällä on fiksua ja oikea-aikaista, Pasoja kommentoi pelaajaa seuran kotisivuilla.
– Myös pelikäsitys on Iirolla ikään nähden jo nyt todella hyvällä tasolla. Toki kehitettävääkin vielä on, etenkin fysiikassa – mutta nyt pääsemme tekemään yhdessä töitä ja kehittämään häntä.
JJK jäi viime kaudella Veikkausliigan jumboksi ja hakee vauhtia Ykkösestä.




