Gareth Balella vielä kieliongelmia: ”En ymmärrä saamaani kuittailua”

© Kuva: Getty Images

Real Madridin tähtinimen Gareth Balen mukaan hän pääsee valkopaidoissa helpommalla kuin Tottenhamissa. Kielen kanssa on tosin vielä vähän tekemistä.

Bale siirtyi viime kesänä Tottenhamista La Ligan jättiseuraan, ja sittemmin Tottenham yritti paikata miehen jättämää aukkoa usean pelaajan voimin. Tässä ei kuitenkaan ole lontoolaisseurassa onnistuttu.

Balella sitä vastoin kulkee mukavasti uusissa maisemissa.

– Tottenhamissa yritin aina päästä palloon ja saada kaiken toimimaan, kun täällä taas kaikki tekevät niin. Täällä on maailmanluokan pelaajia joka puolella kenttää, joten voi keskittyä vain omaan peliinsä eikä tarvitse kantaa koko joukkuetta eteenpäin, ja minä nautin tästä, Bale kertoi The Telegraph -lehden haastattelussa.

Bale on mielenkiintoinen poikkeus, sillä harva britti lähtee oman saarensa ulkopuolelle harjoittamaan futisuraa. Bale on yrittänyt jopa opiskella espanjan kieltä.

– Ymmärrän siitä jotain, joten olen ihan okei treeneissä. Sanon terve ja hyvää huomenta pojille ja kysyn, miten menee, mutta kehittyneemmässä keskustelussa olen tällä hetkellä rajoittunut, Bale valittelee.

– Hyvä puoli on, etten ymmärrä sitä kuittailua, jonka saan. Se helpottaa, Bale naureskelee.

Kieliongelmista huolimatta Bale on iskenyt jo seitsemän maalia La Ligassa tällä kaudella.