UEFA:n puheenjohtaja Michel Platinin hauskuuttelee, että kenties FIFA halusi pitää Cristiano Ronaldon tyytyväisenä lisätessään Kultainen pallo -kisan äänestysaikaa.
FIFA päätti lisätä Kultainen pallo -äänestyksen kestoa marraskuussa lähes kuun loppuun asti, kun alun perin äänestysajan piti olla ummessa jo kuun puolivälissä. Fifan mukaan päätös johtui siitä, ettei äänestysinto ehtinyt olla kovinkaan kummoinen.
Platini hauskuuttelee asialla ja vihjaisee toisesta teoriasta. Aiemminhan FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter nosti Lionel Messin Ronaldon edelle esiintyessään Oxfordin yliopistossa. Ehkäpä siis nyt oli aika auttaa portugalilaista.
– Se on FIFA:n päätös, ja se sattui samaan aikaan kuin Portugalin MM-karsinta, kun Cristiano teki kolme maalia Ruotsia vastaan. Ehkä FIFA teki sen pitääkseen Cristianon tyytyväisenä, Platini naureskeli espanjalaisen AS-lehden mukaan.
Platini nosti kolme nimeä esiin arvioidessaan tulevaa voittajaa.
– Mielestäni suosikit ovat Messi, Cristiano Ronaldo ja Ribey. Kaksi ensimmäistä ovat erittäin hyviä, ja Ribery on voittanut kaiken. He kolme ovat loistavia pelaajia. Tämän vuoden Ballon d´Or on vaikein palkinnon historiassa, Platini mietti.




